torstai 28. maaliskuuta 2013

hymyile tai itket kuinka vaan, ole hetki niinkuin huomista ei olisikaan

Mulla on muutamia tärkeitä asioita elämässäni, kuten varmasti kaikilla. Ensimmäinen on koti joka on pakko rakentaa aina uudelleen ja uudelleen, niin kuin joskus taannoin kerroin. Rakentamista vaikeuttaa pelko, että ei onnistukkaan. Mitä jos uudesta kodistani ei tulekkaan kotia? Oikeat palaset pitää asettaa oikeille paikoilleen ja vielä oikeassa järjestyksessä. Mistä sitten tietää että katto pääni päällä ja seinät ympärilläni tekevät kodin?  Minä tiedän sen siitä, että kun joku soittaa minulle ja kysyy missä olen, vastaan ''kotona''.




Toinen asia on ihmiset. Vaikka ne tärkeimmät ihmiset olisivatkin kaukana, tieto siitä, että heille voi soittaa ihan koska vaan, pelastaa. Se, että muistan pienistä arkisista asioista jonkun saa minut hymyilemään. Niistä huonoimmistakin ihmissuhteista saa hyviä muistoja esiin, koska kuten kaikki tietävät, aika kultaa muistot. Yksi asia kuitenkin pelottaa, mitä jos ihmiset unohtaa?




Aion kuitenkin tehdä kaiken mahdollisen, että uudesta kodistani tulee koti ja että pidän tärkeisiin ihmisiin niin paljon yhteyttä, että en pysty unohtamaan. Lupaan kertoa teille, tärkeät ihmiset, aina kun muistan teidät pienistä asioista ja hymyilen.




//meeri

tiistai 26. maaliskuuta 2013

too young, too dumb to realize

                            Top 5 blogit. Näitä nyt on hirmuisen paljon, mutta tässä lempparit!
                                                                        Nopean laskutoimituksen myötä luen yli kolmeakymmentä blogia...





Cheetah is the New Black on melko uusi tuttavuus, mutta kivojen today's outfittejen ja punaisten hiusten myötä innostuin tästä kovinkin paljon!



    
Nelliinan Vaatehuone on varmaan peräti ensimmäinen blogi jota aloin seurata aikoinaan. Helmoja rakastava ja ihanan kirjoitustyylin omaava Niina, kirjoittaa blogia jonka katson aina ensimmäisenä.




Colour me  -blogi saa aina hyvälle tuulelle. Ihanan pirtsakka ja myöskin helmoja täynnä oleva blogi varasti paikan sydämestäni heti ensi lukemalla.



     
    Ihania välillä aika rohkeitakin vaateyhdistelmiä löytyy Le Blog de Bettyltä. Tämä blogi inspiroi aina! Bettyäkin on tullut seurattua jo jokunen vuosi.



                  The sartorialistin voisin nimetä lempi blogikseni. Katumuotia hyvinkuvattuna parhaimmillaan!







Jännitys tiivistyy ja Tampereelle muutto lähestyy. Tuntuu että en saa ollenkaan pakattua, vaikka olenkin tämän viikon kokopäiväisesti kotona. En tiedä mihin pakkaan kaiken tuon pienen sälän, jota löydän laatikoista siivoillessani. Sitä ei voi heittää pois, mutta en tiedä mihin se pitäisi pakata. Myös astioiden pakkaaminen huolettaa; käärinkö ne tarpeeksi hyvin sanomalehtiin, selviääkö ne kahdensadan kilometrin matkasta hengissä ja kestääkö muuttolaatikoiden pohja. Miten edes saan kaiken mahtumaan?

Nyt kuitenkin keitän kupin teetä, alan lukemaan taas kesken jäänyttä Coco Chanelin elämänkertaa ja mietin muuttopakkailua huomenna uudestaan.


//meeri


ps. hui, teinhän muuttoilmoituksen varmasti oikeaan osoitteeseen ja kääntyykö postini varmasti sinne?

maanantai 25. maaliskuuta 2013

i dream a little dream of ya




       Nyt uusia suosikkeja kehiin! Vuorossa hajuvesi kolmikko, jotka hyllyltä tällä hetkellä löytyy.







1. Ensimmäisenä listalta löytyy Beyoncen Midnight Heat, jossa yhdistyy luumun, purppura pionin ja patsulin tuoksu. Tässä on ihanan mystinen tuoksu, ja sopii kyllä niin arkeen kun juhlaankin! Hintaa oli muistaakseni about 30€ tuosta 30ml pullosta.

2. Toisena tulee  Britney Spearsin Hidden Fantasy, joka tuoksuu muunmuassa appelsiiniltä, greipin kukalta, napolitano-kakulta, liljalta, vanilijapavulta ja amberilta. Tämä on oikea lemppari tuoksu tälläisistä niinsanotuista halppiksista, ja voisin jopa harkita ostavani toisen pullon tätä samaa heti perään. Hinnasta ei ole mitään varmaa tietoa, koska tämän olen saanut lahjaksi, mutta nopean tutkimuksen mukaan, hinta pyörii 20€ paikkeilla.

3. Viimeisenä klassikkojen klassikko Chenel No. 5. Tuoksu sisältää muunmuassa bergamonttia, sitruunaa, jasmiinia, ruusua, kieloa, vanilijaa ja meripihkaa. Tämän sain siskoltani 18-vuotis lahjaksi, ja lahja oli maailman paras. Marilyn Monroenkin käyttämä tuoksu, on voimakas ja kiehtova. Hintaa Chanelille kertyy aikalailla, tarkkaa hintaa en taaskaan tiedä, mutta kyllä pullo varmaan vajaan satasen maksaa.

Kaikki tuoksut on eu de parfumeita. En enää eu de toileteista niin välitäkkään, koska edp tuoksuu voimakkaammin ja myös kestää iholla paljon paremmin kuin edt.


Nyt lainakoiran kanssa ulkoilemaan ja pakkaamaan lisää!


//meeri


sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

i am your butterfly, i need your protection, be my samurai









Läksiäiset oli huiput. Hyvää musaa, viiniä, kreisibailaamista ja kamraatteja! Tämä päivä ollaankin vain hengattu, tehty hyvää ruokaa, nukuttu päikkäreitä ja katsottu telkkaria. Nyt vähän haikeana viimeistä viikkoa täällä viettämään ja tekemään kaikkea mitä vain Pohjanmaalla voi tehdä.

Nyt pari rappua ylemmäs, Puromäkeen siivoamaan (ehkä viimeistä kertaa)!


//meeri

torstai 21. maaliskuuta 2013

do you think about me when the crowd is gone?

Lomaa, Tiia, kouluruoka, ranskanletti, tiikeri hiukset, tv, auringonpaiste, muuttopakkailu, läksiäis fiilistely, punaiset avokkaat, abiristeily muistelot ja villakoirat nurkissa. 
Niistä on tämä päivä tehty.




//meeri     

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

i'm from the city, where they stress, and they sleep real bad


Ei-niin-tapahtumarikkaan elämäni vuoksi, päätin esitellä tämän hetken arkimeikit. Tämä kuusikko kulkee mukanani lähes päivittäin.

 





1. Wet n wild -paletti. Hinta-laatu suhde on kyllä aivan täys kymppi. Hintaa tuolla taitaa olla vajaa kuusi euroa ja nyt paletti alkaa vedellä viimeisiään, vuoden käytön jälkeen. Peittää älyttömän hyvin kaikki tarvittavat epäkohdat eri peite värien ansiosta.

2. Maybelline BB-cream.
Olin kovin skeptinen näiden BB-voiteiden suhteen aluksi, mutta Costumen (?) mukana tulleen testerin kokeiltuani, olin jo matkalla ostamaan kokonaista tuubia kaupasta.

3. Labello -huulirasva. Perus huulirasva, joka on päivittäisessä käytössä. En ole vieläkään vannoutunut millekkään tietylle huulirasvalle, vuorotellen pyörii uutuudet tai vanhat luotot kokeilussa.

4. Babor -kulmakynä. Täyttä rakkautta. Tästä on hankala sanoa yhtään mitään, tuote on täydellinen. Ostin kyseisen kulmakynän itselleni peräti kaksi vuotta sitten, ja olen lähes päivittäin käyttänyt sitä. Kulmat ei leviä kreisibailatessa, mutta kynä levittyy kulmille kuitenkin hyvin. Itselläni on käytössä sävy 04 Dark Brown.

5. Maybelline -geeli eye liner. Kivan rajauksen saa tehtyä, joka pysyy paljon paremmin kun nestemäinen eye liner. Tuo kun ei varise päivän mittaan silmä kulmista. Todella riittoisa ja hetken harjoittelun jälkeen tuolla saa tehtyä yhtä hyvät rajaukset kuin nestemäiselläkin. Ainut miinus että tuota sivellintä saa pestä kyllä mahdottoman usein!

6. Max Factor -ripsiväri. Ehdoton suosikki! Aika suolainen toki tuon hinta opiskelijalle, muistaakseni oli lähemmäs 20€ (olen hyvin uskollinen alle kympin ripsareille). Jostakin tarjouksesta tuon kuitenkin ostin ja tykästyin isoon, todella ripsiä tuuheuttavaan, kumiseen harjapäähän.


Nämä kuusi asustavat kasvoillani melkeimpä päivittäin, vaihtelevien huulipuna sävyjen vierellä.




Nyt jatkan rentoutumista hyvässä seurassa kirjoitusten päättymisen kunniaksi ehkä syksyllä sitten uusimaan ja palailen tänne piakkoin toiset suosikit mukanani!



//meeri

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

think of all the stories I could have told

Järkyttävä stressi iski! En ole hirveästi stressaillut kirjoituksia, mutta nyt minulle vaikein, matikka on edessä. Reenaillut olen kohtalaisen paljonkin, mutta viime hetken panikoituminen pitää näämmä vielä kokeilla. Ehkä tämä armoton flunssakin sekoittaa päätä vielä lisää.

Huomasin tuossa päivystykseen soitellessani, että teekoon puolelle käännyin viimeksi (flunssan takia silloinkin) syksyn kirjoitusten aikana. Miten tämä on edes mahdollista?


Pihalla on aivan ihana ilma, mutta en viitsi lähteä ulkoilemaan tämän lunssani kanssa. Ehkä tuo ulkoilu kiinnostaa tällähetkellä erityisen paljon myös siksi, että pitäisi reenailla vielä tuota matikkaa..

Viimiset kirjoitukset on kuitenkin jo keskiviikkona, joten en jaksa lannistua. Pian tämä on ohi, ja ensi syksynä sitten uusimaan, jos ei läpi mene!



//meeri

lauantai 16. maaliskuuta 2013

you ain't nothing but a troublemaker girl

Työssäoppimisen alkamisessa mietityttää ainoastaan yksi asia. Se, että työasuna saa olla omat vaatteet kunhan on valkoinen yläosa ja musta alaosa. Omistan ainoastaan valkoisen neuleen ja valkoisen topin. Valkoinen ei kertakaikkiaan pue minua.

Keräsin h&m:n sivuilta muutaman kollaasin joka kävisi työasukseni, omaa tyyliäni kunnioittaen. Innostuin tottakai hieman katsomaan kenkiä ja laukkujakin...




Ainoan hyvänä puolena asiassa nään, että minun on pakko mennä ostoksille!


//meeri

still not too old to die young


 Aikalailla vuosi sitten aloin käyttämään päivittäin punaa huulissani. Tämän vuoden aikana olen huomannut, että päivä ilman huulipunaa on yleisestiottaen huonopäivä. Huulipuna on päivieni piristäjä! Tässä ovat eniten käytetyimmät (yksi barbie -vaaleanpinkki uupuu kun en löytänyt sitä tähän hätään).



Rimmel - 220 Shocking Pink


Rimmel - 140 Tulip Pink


Oriflame - Dramatic Ruby

Lumene - 60 Onnellinen odotus

IsaDora - 47 Summer Red

Oriflame/Veryme - Mocha Dream

Maybelline - Endless Ruby 


Laadulta lemppari on ehdottomasti tuo IsaDoran ja perus punainen on kyllä useasti huulilla, niin arkena kuin bileissäkin. Suurin osa punista on ostettu erinäisitä tarjouksista tai ale-koreista. Oriflamelta olen tilannut myös koska laatu on semi jees, varsinkin parin euron hintaan nähden.


Nyt jatkan teen ankaraa juomista ja flunssan potemista, toivoen pikaista parantumista. Keskiviikkona on viimeinen yo-koe, matikka (apuaaa), ja sitten onkin enää läksiäiset Kauhiksessa ja muutto Manseen. Can't wait.




//meeri

perjantai 8. maaliskuuta 2013

he'll never see you cry



Ostin jo viime syksystä nuo kengät ja halusin niitä jo silloin tuunailla. Eilisen kaappien siivous rupeaman myötä, löysin vanhan rikkinäisen lomakkoni, ja huomasin, että otan siitä niitit kenkiin. Sormempäät kipeänä tänään väkersin niittejä kiinni tuohon ja lopputulos oli ihan jees! Kuvassa näyttää kyllä siltä kuin nuo niitit menisivät ihan vinossa, mutta livenä ei oikeastaan.


Bloggaus intoa löytyisi vaikka muille jakaa, mutta ei aikaa, tai silloin kun olisi aikaa, niin en muista..:D Abiristeily kuitenkin oli ja meni kohulaivalla, TJ 12 että kirjoitukset on ohi ja TJ 23 muuttoon.

Tänään on lomapäivä lukemisesta ja ajattelin pyhittää loppu illan O.C:lle ja itselleni. <3
Luin kyllä kaksi tuntia aamulla :D


-meeri