perjantai 30. elokuuta 2013

yön uhka karkoitettu on jo pois

Voi mitä kaikkea jo ikävöinkin täälä kaukana ollessani. En ymmärtänyt miten tärkeäitä minulle ovat pienet päivittäiset asiat, kuten ruisleipä ja hyvän makuinen kraana vesi. Näitä kahta enemmän ikävöin kuitenkin Suomen kieltä.
    Päivittäin suomea tulee puhuttua Skypen välityksellä tai sitten juttelen kavereiden kanssa Facebookissa, mutta voi kuinka kivaa olisi puhua jonkun kanssa kasvokkain suomea. Toistaiseksi suurin osa tästä kielen ikävöinnistä johtunee siitä, että joudun ajattelemaan vielä melko paljon miten muodostan tietynlaiset lauseet ja ''Mikä se sana olikaan?'' -kysymys pyörii jatkuvasti mielessäni. Mutta voi kuinka ihanaa olisikaan keskustella päivän polttavista aiheista kahvikupin ääressä suomeksi.  Okei, täytynee tunnustaa, että olen jo pitkään ollut aika hyvä puhumaan itsekseni, ja se piirre on vain voimistunut täälä ollessani. 



Yhteen asiaan havahduin myös täälä tänään. Juhlapyhiin. Miten voin viettää esimerkiksi perinteistä Itsenäisyyspäivää täälä Tuntemattomine sotilaineen, piparkakkujen leivonta operaatioineen ja linnan juhlineen kun perheelle tulee Joulupukki, really?! Lohduttaudun ajatuksella että Yle Areena toimii myös täälä ja että minulla on yli kolme kuukautta aikaa sopeutua ajatukseen. Onneksi host perheeni lupasi myös soittaa minulle sinä päivän Sibeliuksen Finlandian, Suomen kunniaksi.
   Taidan olla myös ainut ihminen, joka murehtii siitä, miten outoa on jos ei tulekkaan talvella lunta, tai jos lunta on vain kymmenisen senttiä koko talvena. Tai kun on vain -5 astetta pakkasta. Haluan jo pukeutua untuvatakkiin ja karvalakkiin kera villasukkien ja lähteä pakkasaamuna reippailemaan!
    Ehkä on hieman inhottavaa kirjoittaa postaus, jossa kerron eri ikävän ja huolen kohteistani täälä Briteissä, jos en mainitse perhettä ja ystäviä. No uskon että voin, kyllä te tiedätte että ikävöin teitäkin. Heti ruisleivän jälkeen.

Tämän tekstin alkuperäin tarkoitus oli kyllä tulla kertomaan teille, että en ymmärrä miten nämä ihmiset voivat syödä joka aamu vaaleaa leipää ja hilloa. Se unohtui vain matkan varrella.


                                                      Kuvat weheartit.com



//meeri

keskiviikko 28. elokuuta 2013

shoot an apple off my head






Reilu viikko sitten hankittua lappuhametta on käytetty enemmän kun laki sallii, kookoksen tuoksuinen kynttilä on mun lemppari asia tällä hetkellä, silmänaluset taitaa olla yhtä mustat kun kirjotusten aikana, Coldplay on tällä hetkellä aika famous mun soittolistoilla, tää kostea meri-ilmasto rakastaa kihartaa mun semi suorat hiukset ihan säkkärälle, teen juonti on ihanaa varsinkin kun asuu Briteissä, kirje Suomesta piristi tänään superisti kun olin juuri yrittänyt tunnin saada babyboytä nukahtamaan ja uusille lenkkareille ei taida hirveästi olla käyttöä kun koko päivä on yhtä juoksulenkkiä.


Näihin väsyneisiin tunnelmiin.

//meeri


tiistai 27. elokuuta 2013

kuka muka haluaa olla nuorempi? minä ainakin haluan olla vanhempi

Nyt inspiroidun..

..värikkäistä laukuista.

..nilkkureista.

..silmälasista.

..verenpunaisista huulista ja mustista vaatteista.

..lappuhaalareista ja lappuhameista.

..sukkahousuista.

Kuvat lookbook.nu



//meeri

lights will guide you home

Huomaan, että suomalaisilla taitaa tosiaan olla aika huono maine alkoholin käytön suhteen. Toki sitä on tiedostnut, että ulkomailla tiedetään se, että suomalaiset käyttävät alkoholia aika runsaissa määrin. Mutta..? Kolme selvää tapausta tästä suomalaisten runsaasta alkoholin käytöstä on tullut esiin.



1. Host family sanoi minulle ensimmäisenä, että olet kahdeksantoista, voit mennä ulos viikonloppuisin juhlimaan jos haluat. Mutta sinun pitää olla selvinpäin maanantai aamuna kun aloitat työt. Vastasin, että tottakai, se nyt on itsestään selvää. Host äitini kuitenkin jatkoi että noh, en nyt tiedä miten itsestään selvää se on kun olet suomalainen. Ja vielä perään host isä lisäsi että päivisin et saa juoda kaljaa tai muuta alkoholia, vaikka suomalaiset niin tekevätkin.



2. Viikonloppuna tapasin Itävaltalaisen au pair tytön. Hänen host perheensä oli sitten Kerstinin kotiin saavuttua kysynyt millainen olen. Hänen kerrottuaan että olen suomalainen saman ikäinen tyttö ym. perhe alkoi varoittelemaan hullun lailla: muista sitten olla varovainen hänen kanssaan, suomalaiset ovat kovin vaarallisia koska he tosiaan tietävät miten juhlitaan ja juovat todella paljon alkoholia.
  Kyseisen perheen tuttavat olivat myös antaneet ohjeen olla varovainen, ja sanoivat: ''When you say wine I think finish people mean vodka.''
 


3. Bussipysäkillä ihanan herttainen vanhempi naishenkilö alkoi keskustelemaan kanssani. Kertoessani että olen täälä au pairina ja että olen Suomesta, hän vakavoitui ja sanoin: ''Juot sitten varmaan paljon, ja usein viinaa.''



Onko suomalaiset oikeasti hämmentäneet noin paljon ihmisiä, että meitä jopa pitää pelätä, koska juhlimme kohtalaisen paljon ja runsailla alkoholi määrillä? Minä olen ainakin hämmentynyt.

Vauvan kuola kerroksen takia täältä ei paljon arkena heru kuvia, mutta tässä viikon reilun viikon takaiset sunnuntaikävely kuvat. Host äiti kaikesta alkoholin käyttö ennakkoluuloistaan huolimatta oli ystävällisesti ostanut minulle Oxford -oppaita, ja yhdessä on Oxfordin 50 parasta kävelyreittiä. Enää 49 jäljellä.

Olen niin hämmentynyt. Joko minua luullaan alkoholistiksi tai sitten näiden lapsien äidiksi. Hmm..



//meeri

maanantai 26. elokuuta 2013

i could've been a princess, you'd be a king


Kuudelta herääminen babyboyn itkuun, liian aikainen aamulenkki, liian monta kupillista kahvia, leffan katsomista aamulla, kynsien lakkailua, oranssia huulipunaa ja ihana lappuhame.


//meeri

sunnuntai 25. elokuuta 2013

millainen on yhteiskunta jossa möröt voivat syödä kenet tahansa?

Eikös se niin yleensä mene, kun lähdet kaupungille tarkoituksella ''meen vaan kiertelemään'', ostat takuuvarmasti paljon kaikkea? Ja näin kävi. 

Kengät: Primark 6.00£
Hame: Primark 9.00£

Huivi: Primark 4.00£
Neule: Primark 7.90£

Rusetti hiuksiin: 1.00£
Hiuspanta: 1.50£
Siis en voi olla ylistämättä tällähetkellä Primarkkia! Tai okei, koko Englantia.. Miten täälä on kaikki vaatteet ym. puolet halvempia kuin Suomessa?
Huomasin nyt vasta, että tästä puuttuu kyllä vielä burgundinpunainen neulepaita joka myös tarttui mukaan. Nyt oon kyllä hetken shoppailu kiellossa (jos ei yhtä kynsilakkaa lasketa, joka mun on ihan pakko saada!!!).

Shoppailuseurankin löysin eiliselle täältä, ja tänään käytiin vielä leffassakin katsomassa We are the Miller's. Itävallasta täälä au pairina oleva ihana tyttö, jolla taitaa takuta vielä välillä yhtä paljon kieli tuon englannin kanssa kun mullakin! 

Huomenna vielä vapaa kun täälä on Summer Bank Holiday, jolloin täälä juhlitaan kesän loppumista tai jotain sen tapaista. Mä taidan kyllä vaan nukkua vähän pitempään, juoda liian monta kupillista aamukahvia ja suunnata kaupungille näkemään lauantaina tänne saapunutta au pairia!



//meeri

perjantai 16. elokuuta 2013

äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen















Oxfordin läpi kulee kaksi jokea, tämän toisen, Thamesin, rannalla on valtava puisto Port Meadow. Sitä pitkin käveltiin pari kolme mailia ja mentiin sitten syömään kyseisen joen rannalla olevaan ihanaan ravintolaan. Puistossa oleili vapasti niin jänöjä, lintuja ja lehmiä. Yleensä sielä on kuulemma myös hevosia, nyt en kyllä nähnyt yhtään. En oikein ymmärrä miten tuo systeemi toimii, että esimerkiksi lehmät laiduntavat tuolla vapaasti. Kyllä sielä portteja oli vähän väliä, mutta silti??

Nyt nukkumaan että jaksan huomenna shoppailla!


//meeri

torstai 15. elokuuta 2013

isä olen täällä maailman toisella puolen









Hurjaa. En eksynyt matkalla kertaakaan (jos ei lasketa mukaan Tukholman lentokenttää jossa kävelin väärään suuntaan 10 minuuttia), perhe on ihana ja lapset on kivoja muutenkin kuin nukkuessaan. Kankea englantini alkaa ehkä vetreytymään pikku hiljaa, mutta näköjään saksakin tulee melko tutuksi tässä perheessä. Tänään ymmärrän jo vähän enemmän kuin eileen.

Vähäiset kuvat ovat lähi hoodzeilta ja omasta huoneesta. Kaikki on vielä niin uutta ja outoa, mutta kyllä kai kaikki tässä vuoden aikana tutuksi muuttuu. Sanatkin hieman hakusessa, joten ehkä on parempi mennä nyt jo vain nukkumaan.



//meeri

ps. onneksi on skype

keskiviikko 7. elokuuta 2013

ryhdy tekemään jotain, sillä tavalla aika on liittolainen eikä vihollinen

Viikko sitten tuli tieto siitä, että eräs perhe valitsi juuri minut kahdeksankymmenen hakijan joukosta.
Viikon päästä olen jo perillä Oxfordissa.


Kulunut viikko on mennyt yhdessä hujauksessa. Viikonloppu meni Porissa hengaillen ja alkuviikko onkin mennyt asioita hoidellen ja kaappeja täälä Tampereella tyhjäillen. Eihän tässä ole vielä edes kerennyt saamaan haikeaa fiilistä lähdöstä, kun on ollut niin hirvittävästi tekemistä. Nyt kuitenkin tuntuu, että vihdoin alan hahmottamaan tämän seitsemän päivän päässä olevan lähdön.



Lähtöä miettiessäni, ensimmäiseksi tulee mieleen se, millaisena koen au pair vuoden. Onko se vuoden koti ulkomailla, vai onko se vain ajanjakso jolloin harhailen vieraassa maassa?


Mitä tahansa vuosi tulee olemaankaan, odotan innolla että pääsen näkemään ihanat maisemat, tutustumaan uuteen kaupunkiin, oppimaan vieraan kulttuurin tavat ja näkemään kaikki kuuluisat nähtävyydet lähiseuduilta.


Toivon kuitenkin, että matka sujuu hyvin (eikä matkalaukku katoa matkanvarrella), viimeinen viikko Suomessa sujuu iloisissa ja hyvällä tavalla jännittyneissä fiiliksissä, Oxfordista tulee minulle koti vuodeksi ja että opin sekä näen sielä mahdollisimman paljon uusia asioita.




//meeri


p.s. 153 tuntia lähtöön !!!!








tiistai 6. elokuuta 2013

can’t swim so i took a boat, to an island so remote, only johnny depp has ever been to it before

Nyt inspiroidun..

                                                               ..isoista donitsi-nutturoista.


                                                              ..Elovena-tyttö fiiliksistä.


..pastelliväreistä ja kukkapannoista.

                                                           ..leveä lierisistä hatuista.


                                               ..leveistä eyelinereistä ja barokki kuosista.

..syksyisen tummista sävyistä (ja edelleen kukkapannoista).

..punaisista hiuksista.


Inspiroidun myös siitä, että lähden viikon päästä au pairiksi Britteihin, Oxfordiin. Ja eniten siitä, että pääsen tsekkaamaan Oxfordin ja Lontoon parhaat shoppailu paikat! Sieltä toivottavasti alan päivittämään tänne blogiinikin vähän kuvia ja au pair fiiliksiä.



//meeri