torstai 27. syyskuuta 2012

all these heavy thoughts will try to weigh you down, but not this time












Uutta päivitystä ei tälläkertaa tarvinnutkaan odottaa kahtaviikkoa kauempaa, edistystä?
  Tämä päivitysinto lähti ehkä tämän päiväisestä pirisyksestä, tiedosta että ruotsin ja terveystiedon ylppäri kokeet lähti ytl:lle molemmat hyväksyttynä. Jei! Meni siinä sitten pari tuntia riemuitessa ja kiljuessa. Sen kunniaksi lähdettiinkin Jusben kanssa syyskuvailemaan ja sen jälkeen juhla-kaakaolle!

Jos nyt, kun kamerani vointi on kohtuullisen hyvä, voisin luvata, taas kerran, että päivittäisin useammin.

Nyt jatkan pikkuperjantain viettoa teeveen ja tyynykasan kanssa!

//meerii

torstai 13. syyskuuta 2012

i don't wanna be that girl, who fill the silence

Olen kirjoittanut tänne viimeksi 30. kesäkuuta, sinä sateisena lauantaina, 75 päivää sitten. Näinä seitsemänäkymmenenäviitenä päivänä tämä kirjoittaminen ei ole kiinnostanut yhtään. Nyt kuitenkin, kaiken tämän ylioppilaskokeisiin lukemisen ohella, kirjoittaminen tuntuu todella hyvältä vaihtoehdolta!
  Varsinaista kirjoitus ideaa ei ole, mutta ajattelin kuitenkin kertoa, että olen hengissä. Heikosti, mutta kuitenkin. Päivät venyy tällähetellä kohtuu pitkiksi. Syytän niistä normaaleja lukio-opintoja, kauppiksen opintoja, opinnäytetyötä, kirjotuksiin lukemista, autokoulua ja itsensä hengissä pitämistä. Tuo viimeinen jää vaan välillä vähän vähälle, koska pitää muistaa varata aikaa myös dataamiselle!
  Noh, enää ensi viikko tuota kirjoitushässäkkää ja sitten nekin on ohi tältä syksyltä! Sitten suuntaan heti Tampereelle, Saara-siskon luo, ja ostan jonkun ihanan mekon, joka päällä menen baariin, tasan 30. päivän päästä.:)


Ja tuossa vielä päivitetty kuva täältä ruudun tältä puolelta.

Nyt keitän kupin teetä, ja nautin vain omasta seurastani!



//meeri