perjantai 13. syyskuuta 2013

stupid is what stupid do





Takki: Primark £ 20

Olin kielikoulussa, kävelemässä kaupan kautta bussipysäkille ja ajattelin nopeasti kurkata Primarkkiin. Noh, nopeasti ja nopeasti, taisin viipyä sielä melkein tunnin. Takki tarttui mukaan, ja olisi tarttunut paljon muutakin mutta sain hillittyä itseni. Kokeilin jopa farkkuja piiiiiitkästä aikaa, ja olin itseasiassa menossa jo niiden kanssa kassalle, kunnes tajusin että en kuitenkaan käyttäisi niitä. Hameet nyt on vain paljon söpömpiä! Viimeiset farkut tai jotkut sen tapaiset olen kai ostanut lähemmäs kolme vuotta sitten. 

Jos nyt aloittaisin sitten vähän säästämään, kun parin viikon päästä oisi tarkoitus mennä Lontooseen viikonlopuksi. Tuo takki nyt oli vain must have -hankinta, kun en Suomen talveen sopivaa untuva takkiani tänne viitsinyt edes raahata. 
BarryM. £ 3.50 ?
Tämäkin taisi olla sillä must have -listalla, eikun? Pakko oli ostaa, täälä nyt on vain niin paljon coolimpia kynsilakkoja kun Suomessa! Barry M. merkin alla on hurjasti ihania kynsilakkoja kun muutakin kosmetiikkaa. Eikä tuo nyt sillä about neljän euron hinnalla Lontoo viikonloppua kaada.

Jos sitä kääriytyisi nyt peittoon ja katsoisi jonkun elokuvan. Ulkona vaan sataa, joka ei taida kyllä olla mikään yllätys kun täälä päin oleskellaan.


//meeri

Ei kommentteja: